tiistai 27. lokakuuta 2015

Syksyn kultaa


Syksy tuli taas lähes normaaliin tapaan.  
Mitään äkkijyrkkää ei tapahtunut.
Yöt kylmenivät, oli pieni myrsky ja vähän vettäkin satoi.


Vielä vihreät syreeninlehdet saivat kauniin sokerihuurteen.


Vesirännin alla olevaan vesiämpäriin tuli tuuman paksuinen  läpinäkyvä jääkansi.



Aroniapensaan lehdet taipuivat syvään kumarrukseen mustan marjataakan alla.
Kuva on tosin jo vanha sillä marjat on poimittu ja värikkäiksi muuttuneet lehdet ovat pääosin tippuneet nurmikolle,
 josta ahkerat kädet ne ovat haravoineet!



sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kissa puussa


Naapuritalossa asuu 5 perhettä.
Tämä kissa näkyy siellä milloin kenenkin ikkunalaudalla.
En tiedä kuka sen omistaa.
Jos jättää oven auki niin erittäin halukkaasti se  tulee myös sisälle.
En tiedä sen nimeä,
mutta se tuntuu erittäin kesyltä.
Ruokin lintuja pihassani ja toisinaan tämän kissankörilään saalistusvietti tuo sen läheiseen omenapuuhun kyttäämään pikkulintuja.
Annan sille lempeällä kädellä kyytiä, 
mutta ei omenapuusta niin vain alas pääse.
Ylös pääsee helpommin!


perjantai 23. lokakuuta 2015

Rastaita takapihalla


Rastaat ovat myös viehättäviä lintuja, 
vaikka niitä inhotaan ja vainotaan.
Ne ovat tehokkaita marjavarkaita ja ovat onnistuneet astumaan ihmisen varpaille hänen reviirillään.


Nykyään myös mustarastaat ovat yleistyneet ja niitä näkee talvellakin ruokintapaikoilla.
Harva on kuitenkaan kuullut mustarastaan kaunista laulua.
Sitä kuulee keväällä ja on todella nautittavan kaunista.


Muistelen että mustanokkainen mustarastas on naaras.


Minulle rastaat ovat yhtä arvokkaita luontokappaleita kuin muutkin linnut.
Tällä kertaa niiden herkkua olivat maahan tippuneet omenat.



torstai 22. lokakuuta 2015

Amiraaliperhonen



Useana kesänä olen sattunut näkemään näitä perhosmaailman lentotaitureita.
Ei vaan aikaisemmin ole ollut kameraa mukana.
Toissakesänä ihan  kotipihassa oli,
 mutta olin liian hidas ja se ponnahti lentoon.
Nyt olimme minun mökillä teräväsilmäisen veljeni kanssa.
"Katso miten upea perhonen!" hän huudahti.
Otin nopeasti kameran taskustani ja onnistuin ottamaan useita kuvia,
mutta sitten se kohosi siivilleen ja katosi maisemasta.

Amiraaliperhonen (Vanessa Atalanta)
Kuvat on otettu Ähtärissä  4.10. 2015.  Kello 12.45.




keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pihlajavedentien silta


Sitten ihan lähellä Ryöttöä tuli vastaan tämä Pihlajaveden tien silta.
Inhanjoki virtaa tässä kohtaa leveänä.
Tie jatkuu Keuruulle päin ja maakunnan rajalla nimi muuttuu Ähtärin tieksi.


Maisema on todella upea!
Molemmilla puolilla on vielä pienempiä siltoja.
Niitä aion tutkia keväällä tarkemmin,
mutta tämän kesäiset siltakuvat ovat nyt tässä.



tiistai 20. lokakuuta 2015

Inhantehtaantien silta


Inhanjoki on noin kaksi kilometriä pitkä,
 jota myöten vesi virtaa Hankavedestä Ouluveteen.


Silta on kaunis,
 vaikka hyvin samankaltainen kuin muutkin alueen sillat.


Lähellä olevan teollisuustaajaman rakennukset näkyvät hyvin.
Nykyään entinen ruukki tunnetaan Buster merkkisistä alumiiniveneistään.
Läheltä löytyy myös Suomen erikoista arkkitehtuuria.
Siellä on nimittäin turistien ihailema Inhan pytinki,
josta olen joskus aiemmin myös tehnyt postauksen.




torstai 1. lokakuuta 2015

Moksun silta



Matka jatkuiNääsinsalmelta Myllymäelle päin

 ja pian tulinkinMoksunsillalle.
Sillan alla virtasi hyvin hitaasti
Niemisjoki päätyen Moksunlahteen
 ja Hankaveteen.


Myös täällä kulki vierustalla rautatie.
Ilta oli hitaasti tummentumassa ja puunlehdet kelluivat rasvatyynessä vedessä.


Maisema oli todella kaunis kun siniset pilvet
ja mustat puunlatvat heijastuivat vedestä.




Silta oli jykevää tekoa ja ulvoen siitä meni ohitse
Jyväskylään suuntautuva liikenne.



Päätypylväässä oli vuosiluku 1961.
Tämäkin siltaoli siis jo yli 50-vuotta vanha.


Sitten taas palailin liikenteen seassa Niemiskyläntielle
josta alkoi pyörätie.