tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta!


Löytyi pari noin kuukausi sitten otettua aamurusko kuvaa,
 joita ei vielä ole julkaistu.
Vuosi vaihtuu ja uusia aamuruskoja varmasti tulee ja niistä päivän paskojakin seuraa.
Se on sitä elämää jossa olemme kiinni kynsin ja hampain tietämättä mitä uusi vuosi tuo tullessaan.


Toivotan siis kaikille lukijoilleni:
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Harakat pihassa


Harakat ovat innokkaina pomppineet pihassa kun lumi on sulanut pois.
Varmasti ne ovat saaneet talven keskellä vitamiiniruiskeen tuoreista madoista ja muista pienistä kotiloista,
 joita nurmikko sisäänsä kätkee.


Lisäksi ne ovat unohtaneet jokapuolelle pieniä kätköjään,
jotka nyt lumen sulaessa tulevat esiin.

Joskus ilmestyy myös ylimääräisiä herkkuja.


Täytyi siinä kuvaajan olla tarkkana, sillä nämä paikalliset kotiharakat ovat nopeasti poissa kun ne ikkunan läpi huomaavat kameran!

Keskinäisen kilpailutilanteen vallitessa tosin rohkeus hieman lisääntyy,
mutta varislintuihin lukeutuvat harakat ovat hyvin varovaisia.


Monet ovat rohkeasti jääneet talvehtimaan ja ruokkiminen on siksi hieman kyseenalaista.
Talvinen luonto pihoissa olisi kuitenkin  hyvin hiljaista ja köyhää elleivät ihmiset siihen vaikuttaisi.




torstai 26. joulukuuta 2013

Pieni joulukertomus


Aattona oli pöytä katettu vähin mutta tukevin aineksin.
Jouluinen pöytäliina oli päivällä ostettu ja hieman silitetty juhlaa varten.


Aamulla oli ollut joulupuuroa, mutta nyt illalla tarvittiin parempaa!
Rosollia höystettiin kevyellä kermaviilillä.



Lipaston päälle oli etsitty vähän hienoja joulukoristeita ja joululaulujakin kuunneltiin.


Potkukelkka oli ollut jo kovassa käytössä,
 mutta nyt lumet haihtuivat taivaan tuuliin.


Oli vihdoinkin tullut meille musta ja lämmin joulu.
Toiset olivat iloisia ja monet halusivat lunta.


Tapaninakin oli edelleen lämpöasteita,
mutta välillä taivas selkeni ja aurinko paistoi matalalta puunlatvojen välistä.


Lumiauran nietoksessa oli kuitenkin  vielä paikka pienelle piharoihukynttilalle.


Nyt juuri tätä tehdessäni Tapaninpäiväkin on taittumassa taakse.
Päivällä ystäväni kanssa käytiin kyläilemässä.
Naapurin antama joululahjatonttu oli sijoitettu terassille näkyvästi.


tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!


Tämä kortti ei ehkä ole kaunein saamistani joulukorteista,
 mutta se sopii hyvin tähän lähes mustaan jouluun kun vettä sataa ja tuuli vinkuen puhaltaa.
Omasta elämässäni olen myös vaiheessa, jossa kuvan aihe saa mielen herkistymään.
Siinä kaksi pientä enkelii
pilventielle hiipii.
'
Kortin on piirtänyt suosittu naivistinen taiteilija Raija Nokkala ja kortin tekstin on suunnitellut Ulla Kamppinen.
Minulle on kortin lähetttänyt hyvin läheinen ihminen,
joka hyvin ymmärtää näitä asioita elämässä ja tuntee myös taidetta.
Hyvää Joulua kaikille lukijoilleni!

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Aamurusko ja sateenkaari



Tänään taas oli ihana päivä, kun sai hienoja valokuvia ihan kotiovelta!
Aamulla huomasin että pakkanen oli lauhtunut suojakeliksi ja sadepilvet olivat taivaalta kokonaan hävinneet.
Tämä oli häkellyttävän kaunis näkymä kello 10.00.

Vastakkaisella puolella oli juhlava sateenkaari.


Valokuvia ei ole mitenkään tietokoneella korjattu.


Päivä oli 11.12.-13 joten on ihan helppoa muistaa,
 että silloin näkyi taivaalla yhtäaikaa  aamurusko ja sateenkaari.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Iltakahvilla serkun mökillä


Joulun lähestyessä on tullut vähän lunta ja pakkastakin.
Serkkuni on rakentanut pienen mökin syntymäkotinsa lähialueelle vanhan riihen viereen.
 Siinä voi yöpyä talvellakin.

Joulukuusikin on jo koristeltu lähelle kuistia.


Oli jo vähän hämärää ja tuuli pöllytteli rerassille lunta.




Kuivakäymälä on kaunis ja kelpaisi vaikka postimerkin kuva-aiheeksi.


Sytykkeitä tarvittiin kiertoilma takkaan,
 joka lämmittää pienen hirsimökin tehokkaasti.
Sähköllä keitettiin kahvit!



sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Joulunavaus


Kuukausi enää aikaa jouluun ja sitä on juhlistettu merkittävänä tapahtumana.
Torille oli tuotu monenlaista toimintaa.


Ala-asteen kolmannen luokan oppilaat esiintyivät.


Joulupukki poikkesi paikalla pienempien lasten iloksi.


Ihmiset olivat runsaasti  saapuneet paikalle ja tuttujakin näkyi. 
Pieni pakkanen ei ketään pelottanut.


Lopuksi oli vielä ilotulitus perinteiseen tapaan.


Valkeisen Loman albiinoporo oli myöskin tapahtumassa  mukana.


torstai 21. marraskuuta 2013

Rokkapäivä torilla


Paikallisesta lehdestä oli moni huomannut,
 että Ähtärin kaupunki tarjosi torilla hernekeittoa ja paikalla oli kaupunginjohtoa vastaamassa yleisön kysymyksiin.
Rokka oli hyvää ja lämmintä, mutta jäätävä tuuli ja pakkanen sai sormet palelemaan.


Säästä välittämättä oli paikalle saapunut myös monia kauppiaita.
Palvaamon herkut ovatkin tunnettua toritavaraa.


Onneksi on tori ja sen liepeillä viihtyvät ihmiset!
Varmasti ei tässä kylmässä viimassa ole torimyyjänkään osa kovin helppo.
Hernerokka sai kuitenkin vilpittömät kehut yleisöltä!




maanantai 11. marraskuuta 2013

Valkohäntäpeura




Eläinpuistossa on monia kiinnostavia peuralajeja.
  Valkohäntäpeura on sikäli mielenkiintoinen että se on tuotu vieraslajina Suomeen ja lisääntynyt täällä lajiksi,
 jota tavataan paikoin runsaasti ja sitä myös metsästetään.


 Eläinpuiston peurat viihtyvät yleensä aitauksen takalaidalla, 
mutta nyt onnistuin ottamaan niistä runsaasti lähikuvia.


Valkohäntäpeuraa kutsuttiin aiemmin myös laukonpeuraksi,
 koska sitä alkuunsa oli istutettu Laukon kartanon maille.


Sille on esitetty nimeksi myös valkohäntäkaurista,
 mutta kieliopillinen toimikunta ei ole hyväksynyt ehdotusta.


Oikeasti tämä rohkea ja ihmisestä kiinnostunut kaveri oli vasta vuoden ikäinen vasa.


Minullakin on huomenna aika jalkahoitajalle,
 mutta tämä peuranvasa näyttää huolehtivan sorkastaan ihan itse!

torstai 7. marraskuuta 2013

Pikkutikka


Olin kyllä lukenut tällaisesta varpusenkokoisesta tikasta, 
joka kuulemma on aika yleinenkin
mutta ei ollut koskaan osunut ennen silmiini.
Nyt se oli tullut omaan pihaomenapuuhuni! Eläköön!

Koiraalla pitää olla punainen pilkku päässä muuta naaras on aina  mustavalkoinen.



 Kovasti se etsi jotain sateen kastelemasta puun kyljestä.


 Kyllä!!! Tämä on todellakin pikkutikan skandinaavinen muunnos.
Näin todistaa lintukirja selkäkuvioinnin perusteella.
.


Taaskaan ei tarvinnut lähteä kuvaamaan metsään vaan luonto tuli laiskan luonnontutkijan pihaan!

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Mökkimaisemat Marraskuussa


Lumet ovat poissa mutta öiset pakkaset ovat muuttaneet maisemaa.
Vanhan navetan taustalla ollut korkea leppäpuska on juuri raivattu ja sen tilalle on jätetty siisti kuusentaimikko.


Olen yrittänyt pitkittää vanhan kivinavetan elämää, johon liittyy todella paljon rakkaita muistoja.


Pienen pellon takana sijaitseva metsä on nykytyyliin kaadettu ja kannotkin nostettu pois.
Tilalle on jäänyt lukemattomia jyrkkäreunaisia monttuja jotka estävät alueella liikkumista.


Lumimarjat näkyvät nyt parhaiten.
Ne ovat pahasti villiintyneet ja rehottavat jo aika häiritsevästi.


Vanha aitta toimi ennen viljavarastona ja sen toinen puoli oli mukava kesäasunto.


Silloin kun isä möi lehmät saatiin taloon peltikatto ja näin sekin on aika hyvin selvinnyt monista vuosista.


 Kauniit kuusentaimet kasvavat pian vauhdilla ja taas varjostavat vielä enemmän maisemaa.
 Ah tätä elämää!